Säännöt

NAPAPIIRIN TYTÖT ry:n SÄÄNNÖT

Voimassaolevat säännöt, rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 1.9.2022


1 § NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Napapiirin Tytöt, jota näissä säännöissä sanotaan lippukunnaksi, on
nimenä yhdistykselle, jonka kotipaikkakunta on Rovaniemen kaupunki
ja jonka kielenä on suomi. Lippukunta on Lapin Partiolaiset ry:n
jäsen.


2 § TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
Lippukunnan toiminta perustuu Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter
ry:n periaatteisiin ja peruskirjaan, jossa määritellään partion
kasvatustavoitteet, partiomenetelmä ja ikäkausittain toteutettava
partio-ohjelma.
Lippukunnan toiminnan tarkoitus on tukea lasten ja nuorten kasvua
heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi lippukunta järjestää partion
kasvatustavoitteiden mukaista partiotoimintaa ja vahvistaa partion
asemaa sekä toimintaedellytyksiä toiminta-alueellaan. Lippukunta voi
järjestää toimintaa myös kohderyhmään kuulumattomille.
Toimintansa tukemiseksi lippukunta voi toimeenpanna rahankeräyksiä,
arpajaisia tai muuta varainkeruuta, harjoittaa toiminnan tarkoitusta
varten julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta
ja kiinteää omaisuutta.
Lippukunta on kaikille avoin, puoluepoliittisesti sitoutumaton ja
voittoa tavoittelematon. Lippukunnan harjoittamassa uskonnollisessa
kasvatuksessa noudatetaan evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta.
Muuta uskontoa tunnustavalle partiolaiselle varataan tilaisuus saada
oman tunnustuksensa mukaista kasvatusta.


3 § JÄSENET
Lippukunnan varsinaisia jäseniä ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet
lippukunnan jäsenet.
Lippukunnan jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen, joka hyväksyy sen
säännöt, partion peruskirjan, arvot ja tarkoituksen. Alle 15-vuotias
hyväksytään jäseneksi vain huoltajan suostumuksella. Jäsenet
hyväksyy hakemuksesta hallitus.
Lippukunnan kokouksissa on kaikilla jäsenillä läsnäolo- ja
puheoikeus, mutta ainoastaan varsinaisilla jäsenillä äänioikeus.


4 § JÄSENMAKSUT
Lippukunta voi periä jäseniltä vuosikokouksen hyväksymän jäsenmaksun
sekä mahdollisen liittymismaksun.
Jäsen maksaa jäsenmaksun, joka koostuu lippukunnan mahdollisesta
omasta jäsenmaksuosuudesta, sekä sen piirin, jonka jäsen lippukunta
on ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry: n
jäsenmaksuosuuksista. Yhdistys voi valtuuttaa Suomen Partiolaiset –
Finlands Scouter ry:n perimään jäsenmaksun yhdistyksen puolesta.
Lippukunnan hallitus voi vapauttaa jäsenen lippukunnan
jäsenmaksuosuudesta kokonaan tai osittain. Jäsenmaksuvapautus
voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin tai sosiaalisin
perustein kalenterivuodeksi kerrallaan.


5 § JÄSENYYDESTÄ EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on oikeus erota lippukunnasta ilmoittamalla siitä
kirjallisesti joko lippukunnan hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle.
Hallitus voi erottaa jäsenen lippukunnasta yhdistyslain
erottamisperustein. Jäsen voidaan erottaa myös, mikäli hän
toistuvastiaiheuttaa toiminnallaan, esimerkiksi väkivaltaisella
(henkinen tai fyysinen) käytöksellä, olennaisen uhan lippukunnan
toiminnassa jäsenten turvallisuudelle tai hänen toimintansa ei voida
enää katsoa noudattavan lippukunnan sääntöjä ja arvoja.


6 § LIPPUKUNNAN KOKOUS
Lippukunnan tammi-helmikuussa pidettävässä varsinaisessa
kokouksessa:
1) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
3) Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
4) Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5) Vahvistetaan edellisen vuoden toimintakertomus
6) Vahvistetaan edellisen tilikauden tilinpäätös
7) Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille
tilivelvollisille.
8) Vahvistetaan yhdistyksen liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
seuraavalle kalenterivuodelle
9) Vahvistetaan toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle
10) Vahvistetaan talousarvio kuluvalle vuodelle
11) Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja eli
lippukunnanjohtaja seuraavaan sääntömääräiseen vuosikokoukseen asti
12) Valitaan hallituksen jäsenet seuraavaan sääntömääräiseen
vuosikokoukseen asti
13) Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tai
tilintarkastaja ja varatilintarkastaja
14) Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Lippukunnan kokouksissa on kaikilla jäsenillä läsnäolo- ja
puheoikeus, mutta ainoastaan varsinaisilla jäsenillä äänioikeus.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin
arpa. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai
yhdistyksen kokouksen niin päättäessä
myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen
apuvälineen avulla kokouksen aikana
tai ennen kokousta.


7§ KOKOUSKUTSUT
1) Yhdistyksen kokouksen paikan määrittää ja kutsuu koolle
hallitus.
2) Yhdistyksen kokouksen kutsu on lähetettävä lippukunnan
jäsenille kirjallisesti tai sähköpostitse viimeistään neljäätoista
(14) vuorokautta ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava
kokouksessa käsiteltävät asiat sekä mahdollisen etäosallistumisen
mahdollisuus ohjeineen.
3) Mikäli lippukunnan jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä
kirjallisesti hallitukselle kolmekymmentä (30) vuorokautta ennen
kokouksen ensimmäistä mahdollista ajankohtaa.


8 § YLIMÄÄRÄISET KOKOUKSET
Lippukunnan ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, mikäli
vähintään yksi kymmenesosa lippukunnan varsinaisista jäsenistä sitä
hallitukselta kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten pyytää tai
mikäli hallitus pitää sitä muuten aiheellisena.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30)
päivän kuluessa siitä, kun vaatimus sen järjestämisestä on esitetty
hallitukselle.


9 § HALLINTO
Lippukunnan toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajana
toimivan lippukunnanjohtajan lisäksi vähintään kaksi ja enintään
kuusi jäsentä.
Lippukunnanjohtaja ja hallituksen jäsenet valitaan seuraavaan
sääntömääräiseen vuosikokoukseen asti. Hallitus valitsee
keskuudestaan varapuheenjohtajan eli lippukunnan varajohtajan
toimintakautensa ajaksi sekä keskuudestaan tai ulkopuolisista
sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat virkailijat.
Hallitus on päätösvaltainen, mikäli vähintään puolet sen jäsenistä
on läsnä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen
jäsenistä sitä vaatii.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin
arpa.


10 § LIPPUKUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT
Lippukunnanjohtajan tehtävänä on:
1) Johtaa yhdessä varajohtajan ja hallituksen kanssa lippukunnan
toimintaa lippukunnan hallituksen ja vuosikokouksen päätösten sekä
sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja
ohjeiden mukaisesti.
2) Kutsua hallitus koolle ja johtaa asioiden käsittelyä sen
kokouksissa.
3) Pitää yhteyttä lippukunnan sidosryhmiin.


11 § HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
Hallituksen tehtävänä on:
1) Edustaa lippukuntaa
2) Kehittää, johtaa ja valvoa lippukunnan toimintaa
3) Pitää jäsenluetteloa
4) Valmistella yhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat ja
huolehtia lippukunnan kokousten koollekutsumisesta, sekä huolehtia
tehtyjen päätösten toimeenpanosta
5) Vastata yhdistyksen taloudesta ja omaisuuden huolellisesta
hoidosta

6) Hyväksyä yhdistyksen jäsenet hakemuksesta ja päättää
jäsenten erottamisesta
7) Määrätä nimenkirjoittajat sääntöjen 12 §:n mukaisesti
8) Myöntää vuosittain lippukunnan omat ansiomerkit alla olevien
myöntämisperusteiden mukaisesti:
Revontuli -palkinto voidaan myöntää lippukunnan jäsenelle tai sen
toimintaa edesauttaneelle henkilölle tai ryhmälle. Palkinto on
kiertopalkinto, joka luovutetaan ansioituneelle henkilölle tai
ryhmälle vuosittain Yrjönpäivän juhlan yhteydessä.
Revontuli-huivisolki voidaan myöntää lippukunnan jäsenille, jotka
ovat aktiivisesti osallistuneet lippukunnan toimintaan. Soljet
luovutetaan Yrjönpäivän juhlan yhteydessä.


12 § NIMEN MERKITSEMINEN
Lippukunnan nimen merkitsee lippukunnanjohtaja yhdessä lippukunnan
varajohtajan kanssa. Hallitus voi erikseen määrätä
nimenkirjoitusoikeuden myös henkilölle, joka kirjoittaa lippukunnan
nimen yksin.


13 § TOIMINTA- JA TILIKAUSI
Lippukunnan toiminta- ja tilikautena on kalenterivuosi.
Toiminnantarkastajan on toimitettava toiminnantarkastuskertomus
vuosikokoukseen mennessä.


14 § OHJESÄÄNNÖT
Lippukunnanjohtajan, hallituksen ja lippukunnan virkailijoiden
tehtävien ja toiminnan tarkempaa sääntelyä varten voi lippukunnan
kokous tarvittaessa vahvistaa ohjesääntöjä.


15 § TAUSTAYHTEISÖ JA VANHEMPAINNEUVOSTO
Lippukunnan taustayhteisönä on Rovaniemen Seurakunta. Taustayhteisö,
joka ei ole lippukunnan elin, tukee lippukunnan toimintaa
yhteistoiminnassa sen kanssa ja lippukunta puolestaan pyrkii
toiminnassaan noudattamaan taustayhteisön periaatteita näiden
sääntöjen 2 §:n asettamissa puitteissa. Lippukunnan
vanhempainneuvosto muodostuu jäsenten vanhemmista ja tarkoituksena
on pyrkiä tukemaan lippukuntaa yhteistoiminnassa sen kanssa.
Vanhempainneuvosto ei ole lippukunnan elin.


16 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa lippukunnan kokouksessa, jos
muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa
vähintään 2/3 annetuista äänistä.


17 § LIPPUKUNNAN PURKAMINEN
Päätös lippukunnan purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään
kuukauden väliajoin pidetyssä lippukunnan kokouksessa vähintään 2/3
äänten enemmistöllä.
Lippukunnan purkautuessa luovutetaan sen varat lippukunnan
päämäärien mukaiseen toimintaan jälkimmäisen purkamisesta päättäneen
kokouksen päätösten mukaisesti.